26. tammikuuta 2010

Sydämelle terveellisiä ruokia norjalaisilla

Kolme vuotta sitten julkaistiin norjalainen tapaus-kontrollitutkimus, jossa selvitettiin eri ruokien yhteyttä sydämen terveyteen ja erityisesti riskiin saada sydäninfarkti. Suomalaisia ajatellen tutkimus on sikäli mielenkiintoinen, että Norjassa syödään pohjoismaisen ruokavaliomallin mukaisesti. Siksi tutkimuksen tulokset ovat paremmin sovellettavissa suomalaiseen väestöön kuin esimerkiksi amerikkalaisten tutkimusten.

Tutkimusryhmä koostui runsaasta sadasta ensimmäisen sydäninfarktin saaneesta naisesta ja miehestä. Heitä verrattiin likimain yhtä moneen iän, sukupuolen ja asuinpaikan osalta vastaavaan verrokkiin. Molempiin ryhmiin kuuluneiden syömistottumukset selvitettiin puolentoista tunnin mittaisessa yksityiskohtaisessa haastattelussa, jossa syödyt ruoat jaettiin 190 ryhmään. Myöhemmin tulokset pelkistettiin 35 ruokaryhmäksi.


Nämä ovat terveellisiä sydämelle


Vähäisempään sydäninfarktiriskiin yhdistyi tutkimuksessa selvimmin viinin juonti (oluella tai väkevillä ei ollut vastaavaa suojelevaa vaikutusta). Jo alle yhdellä ravintola-annoksella viiniä päivässä näytti olevan huomattavaa infarktiriskiä vähentävää vaikutusta.

Pienempään infarktiriskiin yhdistyi tilastollisesti merkitsevästi myös tomaatin, rasvaisen kalan, aamiaisviljatuotteiden, salaatin, ristikukkaisten kasvien (mm. parsakaali ja muut kaalikasvit) ja ruokaöljyjen käyttö.

Maitotuotteiden rasvaisuudella ei näyttänyt olevan juuri vaikutusta riskiin, vaikkakin rasvaisen maidon riskisuhde oli hieman parempi kuin rasvattomien maitotuotteiden. Tuloksissa on mielenkiintoista myös se, että yhdistetty juuston ja jogurtin syönti oli lähes tilastollisesti merkitsevästi (CI 0.47-1.01) yhteydessä pienempään infarktiriskiin. Tulokset siis antavat hieman tukea sille arvelulleni, että maitotuotteita on ehkä terveellisempää käyttää jogurttina ja juustona kuin juoda maitona.

Riskisuhteiden pohjalta voi lisäksi päätellä, että muilla vihanneksilla (pois lukien siis jo edellä mainitut vihannekset) ja kokonaisilla hedelmillä on myös mahdollisesti suojaavaa vaikutusta. Samoin tee näytti olevan kahvinjuontiin verrattuna sydämelle terveellisempää.


Nämä olivat haitallisia

Suurempaan infarktiriskiin yhdistyi tutkimuksessa margariinin ja voin käyttö. Ne oli tutkijoiden mukaan yhdistetty, koska niin monet rasiarasvat olivat rasvasekoituksia, että niitä ei pystytty erottamaan. Margariinin ja voin runsas käyttö yhdistyi tutkimuksessa lähes kolme kertaa suurempaan infarktiriskiin. Tulokseen tosin saattaa vaikuttaa se, että tutkimusaineiston keruuajankohtana norjalaiset jääkaappimargariinit sisälsivät transrasvaa. Monien rasiarasvasekoitusten oltua oivariini-tyyppisiä rasvasekoituksia, niihin ei toisaalta tarvinnut lisätä transrasvoja kiinteyden saavuttamiseksi.

Lähes tilastollisesti merkitsevästi suurempaan infarktiriskiin yhdistyi maksan ja maksamakkaran syöminen (CI 0.99-1.97). Arvelen maksan haitallisuuden johtuvan sen runsaasta raudasta. Rautahan toimii elimistössä liiallisesti saatuna pro-oksidanttina eli hapettumisen edistäjänä. Käyttömäärien mukaisessa mallissa oli lisäksi viitteitä siitä, että runsas raffinoitujen hiilihydraattien (mm. pulla ja valkoinen leipä) ja perunan syönti saattoi olla haitallista.

Ruoka-aineita, joilla ei ollut yhteyttä infarktiriskiin puoleen eikä toiseen olivat muun muassa kananmunat, hedelmämehut, täysjyväleipä, vähärasvainen kala, kana, liha ja lihajalosteet, pizza ja makeiset. Pähkinöitä syötiin niin vähän, että niiden osalta vaikutus ei tullut näkyviin. Papuja tai muita palkokasveja ei 35 ruoka-aineen joukossa näkynyt lainkaan — mahdollisesti sen vuoksi, että niitäkin käytettiin niin vähän.

Lähde:

Lockheart MS et al. Dietary patterns, food groups and myocardial infarction: a case-control study. Br J Nutr. 2007 Aug;98(2):380-7. Abstrakti | Koko tutkimus

11. tammikuuta 2010

Lentokenttien vartaloskannerit saattavat vahingoittaa DNA:ta

Kirjoitin viikko sitten turvaskannereista, jotka aiotaan ottaa käyttöön lentokentillä. Nyt NaturalNews.com-sivuston jutussa arvioidaan, että skannerit saattavat vahingoittaa DNA:ta. Lue koko juttu klikkaamalla tätä.

4. tammikuuta 2010

Lentokenttien turvaskannerit voivat olla terveysriski

Lentokentillä suunnitellaan otettavaksi käyttöön turvaskannereita. Eräs asia, johon ei ole kiinnitetty juurikaan huomiota on se, että turvaskannerit altistavat ihmiset turhaan röntgensäteilylle. Yksilötasolla riski on pieni, mutta väestötasolla riskit voivat olla merkittäviä. Herääkin kysymys, kyetäänkö skannereiden käytöllä säästämään yhtään ihmishenkiä.

Lisätietoa:

Health fear over new airport scanners.

Radiation risk of airport full body scanners.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...